My Week - viikko kahdeksankuisen vauvan kanssa

Tänään 24.9.2021 juhlitaan vauvan päivää, ja täällä blogissa vauvan viikkoa. Kirjoitin viikon kerran päiväkirjaa, millaista elämäni on kahdeksankuisen vauvan kanssa. Viikosta tulikin hieman tavallisesta poikkeava, koska Pikku Joe -vauva sairastui flunssaan ja nukuimme tavanomaista huonommin. Siitä huolimatta haluan julkaista tämän tekstin. Ikinä ei voi tietää etukäteen, mitä kaikkea viikko vauvan kanssa tuo tullessaan. 

Lauantai 18.9.2021

Heräsin aamulla väsyneenä ja pääkipuisena. Edellisenä iltana saunoimme puolisoni Sakarin kanssa pitkästä aikaa, ja nukkumaanmeno venähti myöhäiselle. Pikku Joe-vauva heräsi aamuyöstä klo 4.40. Valvoimme kaikki vajaa tunnin, kunnes Sakari sai Pikku Joen rauhoittumaan unille uudestaan. Jatkoimme unia klo 7.15 asti. 

Kerroin edellisessä postauksessa Blogi 1v ja vauva 7kk , että aiomme pitää yövieroituksen ja unikoulun. Se meni todella hyvin! Parina yönä Pikku Joe heräili itkemään, mutta sen jälkeen hän alkoi nukkua kokonaisia öitä ja samalla pääsimme eroon klo 5 herätyksistä. Näitä hyviä öitä kesti pari viikkoa, mutta viime aikoina on alkanut tulla takapakkia. Ties mistä johtuu.

Meillä oli rento lauantaipäivä, sillä ei ollut mitään menoja. Kun oli kerrankin aikaa, laitoin oikein sarjatuotantona kaikkea uuniruokaa: uunikasviksia, uunilohta ja uuniomenaa. Kaikki sekä vauvalle että vanhemmille sopivaa.

Päiväuniaikaan Sakari miksasi meidän ristiäiskappaleesta Spotifyihin sopivaa versiosta, ja minä kirjoitin blogia. Vauvan ollessa hereillä me leikimme, soitimme, luimme kirjaa ja ulkoilimme. Pikku Joen lempipuuhaa tällä hetkellä on tukea vasten seisominen, hytkyminen ja askellus.

Sunnuntai 19.9.2021

Jee, yö meni hyvin! Vauva nukkui klo 20-6.10 yhteen putkeen. Sain nukuttua sikeästi kahdeksan tunnin yöunet, kun maltoin mennä ajoissa nukkumaan.

Päivän kohokohta oli syysretki Suolijärvelle Hervantaan.  Noin vuosi sitten teimme sinne Sakarin kanssa retken, kun olin reilu puolivälissä raskautta. Näimme siellä perheen vauva kantorepun kyydissä. Mietimme, että tänne täytyy ehdottomasti tulla uudestaan, kun meillä on vauva sylissä. Nyt toteutimme haaveemme. 

Jaksoimme kävellä Pikku Joe kantorepun kyydissä koko Suolijärven ympäri 4,5 km. Vaihdoimme välillä kantovuoroja. Pikku Joe viihtyi hyvin repussa maisemia katsellen ja lopulta nukahti kolmansille päiväunille minun syliini. 

Retken päätteeksi Pikku Joe sai syödä päivällisen Suolijärven rannalla. Lusikat lensivät maahan. Onneksi meillä oli mukana maissunaksuja, joilla oli hyvä kaapia sosetta vauvan suuhun. 

Kun tulimme kotiin, aikomuksenani oli vaihtaa Pikku Joen vaippa. Annoin hänen ilmakylpeä lattialla konttaillen sillä välin, kun etsin uutta vaippaa. Tämän jälkeen leikkimatolta löytyi oma pieni suoliijärvi. 

 

Maanantai 20.9.2021

Pikku Joe nukkui yöllä vähän levottomasti ja heräsi aamulla omaan makuuni liian aikaisin klo 5.45. Yritin saada häntä tuloksetta nukkumaan uudestaan. Hänellä oli kunnon painimatsit unipupun kanssa ja hän harjoitteli seisomista pinnasängyn reunaa vasten. Kello kuudelta luovutin ja tein "dramaattisen" herätyksen aamun merkiksi. Laitoin Griegin Aamutunnelman soimaan, avasin ikkunat, sytytin valot ja toivotin iloiseti hyvät huomenet Pikku Joelle. 

Pikku Joe täytti tänään kahdeksan kuukautta. Päivä meni vauhdikkaasti. Aamupäivällä minä ja Pikku Joe lähdimme moikkaamaan ystävääni ja hänen vasasyntynyttä vauvaansa. Voi kuinka suloinen pieni vauva siellä odottikaan! Hänestä ja Pikku Joesta tulee vielä hyvät leikkitoverit joskus. Emme ehtineet olla kovin pitkään kylässä, kun pitikin jo kiiruhtaa mummolaan, että Pikku Joe saa nukkua siellä hyvät päiväunet omenapuun alla. 

Päiväunien jälkeen olimme Pikku Joen kanssa muskarissa. Hän jostain syystä vierasti tavallista enemmän muskarissa ja oli itkuinen. Oli meillä hyviäkin hetkiä! Pikku Joe tajusi ottaa marakassin pois suusta ja soitti hienosti ihan itse marakassisoolon. Saimme hyvät naurut aikaiseksi, kun kutitin Pikku Joeta marakassilla ja kun leikimme piiloseikkiä muskarin huivilla.

Illalla minulla oli vielä kunnon tiskiläjä selvitettävänä ja valmisteltavana seuraavan päivän ruoka valmiiksi. Klo 21.16 kirjoitan tätä blogia. Muistan, etten ole pessyt tukkaani sitten perjantain. Noh, menköön vielä yksi päivä hätänutturalla. Olen ihan poikki.

 

Tiistai 21.9.2021

Tänään oli sellainen päivä, jonka toivoin olevan ohi ennen kuin se oli kunnolla alkanutkaan. Pikku Joe heräsi aamuun klo 4.48. Puolitoista tuntia suhistelin, silittelin ja hoin: "Nyt on yö, nyt nukutaan", eikä Pikku Joe suostunut nukkumaan, vaikka selvästi väsytti vielä. Klo 6.30 laitoin Aamutunnelman soimaan ja luovutin. 

Yleensä tiistai on meillä kerhopäivä. Koska kaksi edellistä päivää oli aika vauhdikkaita ja olin nukkunut yöllä vain viitisen tuntia, oli parempi jättää perhekerho välistä. Otin tämän päivän levon kannalta. Vauvan ensimmäisillä päiväunilla katsoin Salkkarit ja söin suklaata, toisilla päiväunilla katsoin Yökylässä Maria Veitolaa ja söin jäätelöä, kolmansilla pesin vihdoin tukkani. Onneksi Pikku Joe nukkui päiväunet hyvin ja oli muutenkin oma iloinen itsensä. 

Tuli sitten hengattua koko päivä pyjamassa. Päivän aktiivisin toiminta oli porkkanalättyjen paistaminen koko perheelle. Taikinan tein onneksi jo eilen. Nyt pohdin, jaksaisinko vielä ommella vauvan unipupuun tulleen reiän umpeen. Ehkä, jos saan katsoa samalla jotain sarjaa ja löhötä sängyllä.

Keskiviikko 22.9.2021

Heräsin ennen aamukuutta vauvan jokeltetluun. Kirosin mielessäni liian varhaista aamua aivan turhaan. Parinkymmenen minuutin kuluttua vauva rauhoittui itsekseen uneen. Sen sijaan minä en saanut enää unta. Sen kerran, kun olisin saanut nukkua aamuseitsämään asti, argh! Kunpa joku voisi unikouluttaa minua. 

Väsymyksestä huolimatta päivä oli mukava ja tavanomainen. Aurinko paistoi ihanasti ja antoi energiaa. Joogasin ja sain jopa tehtyä eilen rästiin jääneitä kotitöitä. Pikku Joe leikki innoissaan pallolla, jonka posti toi tänään.

Päivän paras hetki oli ulkoilu vauvan kanssa. Kävimme leikkipuistossa keinumassa ja jatkoimme siitä rattaiden kanssa metsään. Vauva nukahti rattaiden kyytiin ja minä räpsin kameralla niin monta kuvaa kuin lyhyiden päiväunien aikana ehdin. Aika kivoja kuvia tuli niin lyhyessä ajassa. Pitäisi kantaa kameraa useamminkin mukana. 

 

 

 

 

Torstai 23.9.2021

Pikku Joe -parka on flunssassa. Eilen illalla nenä vuosi ja yö ei jättänyt arvailujen varaan, onko hän kipeä vai ei. Raukka hengitti raskaasti ja nukkui levottomasti. Nukuin itsekin tunnin pätkissä, kun Pikku Joe huudahteli puoliunessa. Onneksi hän kuitenkin rauhoittui hyvin itsekseen uneen, ettei tarvinnut joka välissä rampata silittämässä. 

Yleensä torstaikin on kerhopäivä, mutta tänään jäimme kotiin. Myös puolisoni on kipeä, joten olimme koko perhe kotona. Minä olen toistaiseksi ainoa terve koko talossa. Väsymys kyllä painaa, koska olen nukkunut koko viikon poikkeuksellisen huonosti. Onneksi Pikku Joe ei näyttänyt väsymyksen merkkejä flunssasta huolimatta. Hän leikki iloisesti, nauroi ja kiipeili kaikkialle niin kuin yleensä.

Yritimme keksiä ruokaa, joka maistuisi Pikku Joelle tukkoisenakin. Teimme spagettia, jonka Pikku Joe sai sormiruokailla. Hän läiskytteli sitä innoissaan niin, että tomaattikastiketta roiskui seiniin asti. Kyllä sitä meni paljon suuhunkin ja lattioille. Pöytään jäi taideteos, joka muistutti verta ja suolenpätkiä.

Illalla sain omaa aikaa kansalaisopiston taidekurssilla. Käyn siellä joka torstai-ilta. Kurssin ideana on, että joka viikko kokeillaan jotain uutta taidemuotoa. Välillä piirretään, välillä maalataan. Tänään aiheena oli kollaasi. Kollaasin pohjaksi maalattiin maisema vesiväreillä. Suhaisin nopeasti mielenmaiseman, johon tuli aika kivat värit. Sääli peittää se kollaasiin liimattavilla kuvilla. 

 

vauvan taide

 

minun taide

Perjantai 24.9.

Täällä on edelleen sairastupa pystyssä ja minä ainoa terveenä. Pikku Joe tarvi alkuyöstä ja aamulla paljon silittelyä. Sain silti nukuttua yhden neljän tunnin unipätkän, mikä piristi kummasti.

Tänään vietetään vauvanpäivää! Vaikka tämä viikko vauvan kanssa kuulostaa rankalta ja on se sitä ollutkin, nautin silti elämästä vauvan kanssa. Vaikka olisin kuinka väsynyt, Pikku Joe saa minut nauramaan. Tänään aamupalapöydässä nauratti, kun hän yritti tunkea kokonaisen apinaevään suuhunsa kuin pieni apina. Aamupalan jälkeen hän aloitti oma-aloitteisesti piilosleikin. Hän meni verhon taakse piiloon, kurkisti ja odotti, että minä sanon: "kukkuu". Nauraa hekotimme kaikki.

Viikonlopun otamme niin rennosti kuin voimme. Toivottavasti Pikku Joe ja Sakari paranevat pian.  Hyvää vauvanpäivää ja viikonloppua kaikille! Pysykää terveinä!