Syyslomakuulumisia ja sokerirasituskoe

Olen niin onnellisessa asemassa, että saan viettää syyslomaa. Myönnettäköön, että se on yksi musiikinopettajan työn parhaista puolista! Aloitin elokuussa uudessa työpaikassa, josta olen toki kiitollinen. Olen opettajana kuitenkin vasta-alkaja, ja uudessa työssä on ollut paljon opittavaa. Vallitseva koronatilanne eikä raskaus myöskään helpota työntekoa. Olen jaksanut yllättävän hyvin, mutta kieltämättä pieni hengähdystauko ennen äitiyslomaa tuli tarpeeseen. Tässä tekstissä kerron syyslomakuulumisiani sekä fiiliksiä sokerirasituskokeesta. 


Rentoutumisyrityksiä

Ensisijaisena lomatavoittenani on ollut rentoutuminen. Olen ainaisena stressaajana siinä surkea, mutta joitakin keinoja minulla on. Huomaan, että tietokoneella olo ja kännykän hiplailu tekee oloni levottomaksi. Siispä pidin loman aluksi kahden päivän some- ja tietsikkapaaston. Se teki hyvää ja aion ottaa tavaksi olla ainakin yhden päivän viikossa ilman sosiaalista mediaa, esim. someton sunnuntai. 

Yksi loman kohokohta oli raskauden TJ 100-päivä laskettuun aikaan. Silloin kävimme puolison kanssa nauttimassa kauniista syysmaisemista Hervannan Suolijärjvellä. Luonnossa mieli lepää aina! Kävely on muuttunut raskauden edetessä raskaammaksi ja tuntuu, että rakko ei kestä sitäkään mitä jalat kantaisi. Olin positiivisesti yllättynyt, että jaksoin kuitenkin kävellä koko 4,5km luontopolun. Mietin, että tänne olisi ihana tulla uudestaan vauvan kanssa sylikkäin. En ole vielä päättänyt, liitynkö kantoliina vai -reppukerhoon. Suosituksia?

Toinen kohokohta oli elokuvissa käynti. Mietin pitkään, uskallanko. Meillä oli puolison kanssa kuitenkin pari vapaalippua käyttämättä ja olisi ollut sääli heittää ne hukkaan. Kävimme katsomassa Tove-elokuvan, joka kertoo nimensä muikaisesti Tove Janssonin elämästä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa elokuviin, ensimmäistä kertaa korona-aikana. Turvallisuus oli otettu hyvin huomioon Finkkinon teatterissa: jokaisen seurueen välissä oli 2 penkkiväliä tyhjää sekä vieressä että takana. Ilahduin siitä, että edes 1/3 ihmisistä näytti noudattavan maskisuositusta. Toki toivoisi, että vielä useampi vaihtaisi popparit maskiin. 

Muuten on tullut rentouduttua syömällä, nukkumalla, käymällä hieronnassa, kuuntelemalla podcasteja ja joogaamalla. YouTubesta löytyy vaikka mitä raskausajan joogatutorialeja, esim. hakusanalla "prenatal yoga". On ollut  myös kiva laulaa ja soittaa omaksi ja vauvan iloksi. Työpäivien metelin jälkeen en jaksa ollenkaan musiikkia, mutta lomisin taas kaipaan sitä. Vauvakin nauttii, kun hänelle laulaa. Eilenkin hän potkaisi iloisen tervehdyksen äidin ja isin laulamalle tuutulaululle. Tai sitten hän ajatteli, että vaihtakaa jo hittovie biisiä.

TJ100 laskettuun aikaan

Kaunis Suolijärvi, vaikka nimi on mitä on

Sokerirastituskoe

Ei-niin-rentouttava puoli lomassa oli  sokerirasituskoe. Kokeessa tutkitkaan, onko odottavalla äidillä mahdollisesti raskausajan diabetes. Kohdallani ei ole syytä epäillä diabetesta, mutta täytyy odottaa vielä seuraavan neuvolakäyntiin ennen kuin saan asiaan varmuuden. Vaikka koe oli nimensä mukaisesti rasittava, olen tyytyväinen, että siihen on neuvolan kautta mahdollisuus.

Koetta edelsi 10-14 tunnin paasto, jonka aikana ei saanut juoda kuin lasillisen vettä. Kaikista vaikeinta oli olla juomatta. Raskausaikana olen saattanut herätä parikin kertaa yössä juomaan vettä, mutta nyt en voinut. Aamulla kurkku oli niin kuiva, etten meinannut saada ääntä suustani. Olo oli sen verran heikko, että puoliso heitti minut autolla kokeeseen. En olisi uskaltanut itse ajaa verensokerit alhaalla.

Neuvo kaikille kokeeseen meneville: olkaa ajoissa! Olin vain minuutin myöhässä ja menetin varatun ajan. Onneksi minut suostuttiin vielä  ottamaan kokeeseen, mutta tunnin myöhemmin. Normaalistikin koe kestää n. 2 tuntia, niin tunti siihen vielä päälle nälässä ja janossa ei ole mukavaa. Kannattaa ottaa myös jotain luettavaa tai tekemistä itselle, ettei aika käy pitkäksi.

Testin aikana otettiin yhteensä kolme verinäytettä: 1) paastoarvo 2) tunti glukoosiliemen juomisen jälkeen 3) kaksi tuntia glukoosiliemen juomisen jälkeen.  Ainoa ruoka/juoma näytteen aikana oli glukoosiliemi, josta olin kuullut etukäteen kauhutarinoita. Olihan se ällöttävän makeaa, mutta kovassa nälässä ja janossa sitä teki jopa mieli. Minun liemi oli vadelman makuinen. Vähän tuli mieleen jokin tosi paksu pillimehu. Onneksi en kärsi pahoinvoinnista, sillä koe menee pilalle, jos oksentaa.

Kaiken kaikkeaan koe ei ollut niin paha kuin kuvittelin. Puoliso oli autolla vastassa kokeen jälkeen ja lähdimme yhdessä ansaitulle lounaalle. Lounasvinkki tamperelaisille: Zeytuun - herkullisia lähi-idän makuja ja kasvisruokaa! Toinen ruokavinkki: Hoax - kaikki vegaanisia annoksia, mm. taivaallisia burgereita. Molemmissa ravintoloissa on tullut herkuteltua loman aikana. 

 

Kaunis äitiyspakkaus

Vauvavarusteita ja kodin laittoa

Pelkkää rentoutumista loma ei ole ollut, sillä kotiin on pitänyt saada järjestystä ja tilaa vauvan tavaroille ennen kuin niitä voi hankkia. Vielä ei ole paljon hankintoja vauvalle. Raattaat, turvakaukalo, pinnasänky ja joitakin vaatteita on. Onneksi äitiyspakkaus saapui juuri ja sillä pääsee alkuun kivasti. Jo pelkkä pahvilaatikko on niin kaunis, saati sitten sen sisältö! 💛

Kerron lisää hankinnoista myöhemmin, kun niistä on jotain kerrottavaakin. Olenkohan ainut äiti, joka ei ole heti into piukeena ostamassa vauvanvarusteita? Suoraan sanottuna olen niistä ihan pihalla ja kaikki täytyy googlettaa. Mitkä hankinnat vauvalle ovat mielestäsi välttämättömiä, mitkä turhakkeita?  Entä miten pieni talvivauva pitäisi pukea? Kaikki viisaat neuvot otetaan vastaan.

Ylihuomenna sitten takaisin töihin, nyt vielä nauttimaan viikonlopusta. Lupsakkaa lauantaita kaikille!🍁🍂

Kommentit

Suositut tekstit