Raskauden ensimmäinen kolmannes

Tällä viikolla lähti rv 23 käyntiin. Palaan muistoissa raskauden ensimmäiseen kolmannekseen. Keskityn kirjoituksessa nykyiseen raskauteeni ja “Rapu”-vauvan tarinaan.  Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon ja siitä voit lukea tarkemmin edellisestä blogikirjoituksesta: Enkelivauva Papu 


 Raskauden alku

Tein positiivisen raskaustestin toukokuisena aamuna. Herätin puolisoni, kerroin uutiset ja olimme molemmat ällikällä lyötyjä. Nytkö jo! Raskautuminen tapahtui käytännössä heti, kun saimme siihen luvan lääkäriltä keskenmenon jälkeen. Se yllätti, sillä edellistä raskautta yritimme pitkään ja pelko oli, että tässäkin kestäisi.

Jotkut sanovat, että tuulimunaraskauden jälkeen tulisi helposti uudelleen raskaaksi. En tiedä, onko siinä perää, mutta meidän kohdalla kävi näin. Usein kuuluu myös sanottavan, että raskaaksi ei tule, jos stressaa liikaa. Meidän kohdalla tämä ei pitänyt ainakaan paikkansa. Olin hermoraunioina keskenmenon, koronaviruksen, työkiireiden, pelkojen ja unettomuuden vuoksi. Ihmettelin, miten kehoni voi alkaa muodostaa uutta elämää kaiken paineen alla.   

Raskausoireet ja fiilikset 

Niin uskomattomalta kuin raskaus tuntui, aavistin sen jo ennen raskaustestiä. Noin viikko ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää olin tuntevinani menkkakipumaista jomotusta, jota en yleensä tunne ennen vuodon alkua. Samoihin aikoihin huomasin, että jotkin hajut ällöttivät tavallista enemmän. Meinasin oksentaa, kun käytin ruokakaupassa aivan hirveän hajuista käsidesiä. Haistoin käsidesin vielä kauppareissun jälkeen autossa käsissäni. Oli pakko avata auton ikkunat, että pystyin olla siellä.

Raskaus herätti minussa epäuskon lisäksi lähinnä pelkoa. Pelkäsin, että tämäkin raskaus on tuulimuna, sillä raskausoireet olivat lieviä niin kuin edellisessä raskaudessa. En kokenut voimakasta pahoinvointia missään vaiheessa. Olin kyllä tavallista väsyneempi, turvotti, vessassa piti ravata usein ja yöunet olivat katkonaisia. Ehkä selkein alkuraskauden oire oli jatkuva nälkä niin kuin edellisessäkin raskaudessa. Söin vaikka kuinka paljon, eikä nälkä pysynyt poissa paria tuntia kauempaa.

 

Neuvolassa mitattiin, että kaikki terveysarvoni olivat erinomaiset. Minun olisi pitänyt nauttia, kun voin niin hyvin fyysisesti, mutta en vain pystynyt. Kun jäin kesälomalle, minulla oli liikaa aikaa pelätä keskenmenoa. Lisäksi väänsin paniikki-itkuja milloin mistäkin. Huomasin, että olin käyttänyt sikiölle haitallista kemiallista aurinkovoidetta ja että oli syönyt kasvisruokavaliooni nähden liian vähän B12-vitamiinia. Olin varma, että nyt ainakin olen aiheuttanut jotain tuhoa sikiölle. Verikokeissa kuitenkin selvisi, että B12-vitamiiniarvot olivat kunnossa. Aurinkovoiteen vaihdoin fysikaaliseen.  

 

Ensimmäinen masukuva rv 7+3, kun vauvamasu oli lähinnä turvotusta.

Ultraäänitutkimukset rv7 ja rv12

 

Raskausviikolla 7 menin yksityiselle lääkärille varhaisultraan, jotta saisin mielenrauhan. Puolisoni ei päässyt mukaan sisälle, sillä hänellä oli lieviä flunssan oireita. Kauhu nousi pintaan, kun astuin elävästä painajaisesta tuttuun vastaanottohuoneeseen. Jotenkin sain kerättyä itseni tutkimuksen ajaksi. Kun lääkäri ultrasi, hän käski katsoa näyttöä. Minä en halunnut nähdä.

“Onko se taas tuulimuna?”, minä kysyin. 

“Ei”, lääkäri sanoi ja silloin uskalsin katsoa. Näytöllä näkyi vähän yli sentin mittainen alkio ja selkeä sydämen syke. Se oli paras näky maailmassa! Alkio näytti ihan katkaravulta ja siitä tuli vauvamme työnimi “Rapu”. 

 

Lääkäri onnitteli, kehotti menemään pullakahveille ja olemaan rauhallisin mielin. Hän sanoi, että harvemmin salama iskee kahta kertaa samaan paikkaan. Kun syke näkyy näillä viikoilla, se on hyvä ennuste. Ryntäsin kertomaan ilouutiset puolisolleni. Emme menneet pullakahveille, mutta kotona söimme jätskikahvit Rapun kunniaksi. Jaoimme ilouutiset myös kaikkein läheisimmille ihmisille ja saimme liikuttuneita onnitteluja.

1,14 cm kokoinen katkarapu varhaisultrassa


Mielialani oli varhaisultran jälkeen parempi, mutta en päässyt vielä kokonaan peloista irti. Niskaturvotusultran lähestyessä alkoi pelottaa, että sikiöllä olisi jokin kehityshäiriö tai että se olisi kuollut kohtuun. Suureksi helpotukseksi raskausviikolla 12 NT-ultrassa näkyi meidän pieni vauva ja sydämen syke. Nyt myös puolisoni sai nähdä Rapun ensimmäistä kertaa. Kaikki oli hyvin ja sormet ja varpaatkin tallella! Oli hauska katsella, kun Rapu vuoroin pomppi villisti ja vuoroin nukahti. Hän oli niin söpö! Sikiöseulonta osoitti, että riskit millekään poikkeavuuksille ovat hyvin vähäiset. Tuntui ihmeelliseltä, että olimme saaneet näin paljon onnea osaksemme kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. <3


Tiivistetysti 

 

Fyysisesti voin alkuraskauden oikein hyvin ja pääsin raskausoireissa vähällä. Oivalsin, että raskausoireiden voimakkuus ei kerro mitään siitä, onko raskaus normaali vai ei. Henkisesti alkuraskaus oli rankka, koska pelkäsin jatkuvasti keskenmenoa. NT-ultran jälkeen ja toisen raskauskolmanneksen myötä fiilikset paranivat. Siitä lisää tulevissa kirjoituksissa.  

Meidän ihana vauva nt-ultrassa rv12 <3

 


Kommentit