Vauvakuume, vaikka meillä on vauva

Otsikko kertoo kaiken. Minulla on vauvakuume, vaikka meillä on vauva. Älä vielä innostu, emme ole yrittämässä uutta vauvaa. En vaan voi tunteelleni mitään ja pakko purkaa sitä jonnekin, vaikka tähän blogiin.

Olen aina ajatellut, että kaksi lasta pienehköllä ikäerolla on juuri hyvä meille. Sisaruksille on seuraa toisistaan. Kahden lapsen kanssa mahtuu vielä asumaan paritalokolmiossa ainakin ennen kouluikää. Kaksi lasta mahtuu hyvin farmariautoon. Kahta lasta on varaa elättää. Kahden lapsen kanssa jää vielä aikaa itselle ja parisuhteelle. 

Meillä on kaksi niin ihanaa lasta: kaksi ja puolivuotias Pikku Joe ja vauva kaksi kuukautta. Perheemme on täydellinen. En voisi toivoa parempaa. Järjellä ajateltuna en edes haluaisi enempää lapsia. Suoraan sanottuna en jaksaisi enempää. Silti minulla on vauvakuume.

Pääni täytyy olla hormoneista sekaisin. Minulla on nyt maailman ihanin vauva. Miksi haikailen jo seuraavan vauvan perään, kun voisin vaan nauttia hetkestä?

Luulen, että vauvakuumeeni johtuu luopumisen tuskasta. Kun annoin vauvan pienimmät vaatteet pois, ymmärsin, ettei meillä ole luultavasti enää koskaan käyttöä niin pienille vaatteille. En saa enää tuntea vauvan liikkeitä mahassani. En saa enää kokea syntymän ihmettä. En saa enää kuunnella oman vastasyntyneen nenätuhinaa. Lapset kasvavat, eivätkä enää halua olla sylissä.

Ensimmäisen lapsen kohdalla en kokenut luopumisen tuskaa, joten tämä on minulle ihan uusi tunne. Ajattelin, että vielä joku päivä saan kokea uudelleen raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan. Olen jo hyvästellyt raskausajan ja elämän vastasyntyneen kanssa. Onneksi ehdin nauttia vauvavuodesta vielä kymmenen kuukautta, mutta lopulta sekin on hyvästeltävä.

Nautin nyt vauvavuodesta niin paljon kuin voin. Ihan sama, vaikka olisin kuinka väsynyt. Tämä on silti ihanaa ja ainutlaatuista aikaa.

Emme ole täysin sulkeneet pois mahdollisuutta, että vielä joskus voisimme yrittää kolmatta lasta. En pysty niin lopulliseen päätökseen, eikä tarvitse. Kolmas lapsi ei kuitenkaan ole tämän elämäntilanteen asia. Luultavasti ei myöhemmänkään elämän. Olenhan jo kolmekymmentä vuotta.

Luulen, että tämä vauvakuume on vain ohimenevää haikeutta ja luopumisen käsittelyä. Ennemmin tai myöhemmin luopuminen on kuitenkin edessä. Hankkimalla kolmannen lapsen vain siirtäisin tunteen käsittelyä myöhemmäksi. On tämä vaikeaa.

Haikeudesta ja luopumisen tuskasta huolimatta olen oikein onnellinen nykyisessä elämäntilanteessa kahden lapsen äitinä. Yritän keskittyä siihen. Katsotaan sitten myöhemmin, mitä elämä tuo tullessaan. Ehkä on aika keskittyä enemmän omiin juttuihin kuin perheeseen. Tehdä uraa, matkustella ja nauttia vapaudesta.