Raskausviikot 15 - 16: vauvan ensimmäiset likkeet

 


16. raskausviikolla (rv 15+ jotain) tunsin ensimmäistä kertaa vauvan liikkeitä. Se tuntui erilaiselta kuin tavallinen suoliston kuplinta. Liikkeet tuntuivat aluksi erityisesti oikealla puolella vatsassa. Päättelin, että joko sulistoni on toispuoleinen tai sitten vauvan lempipaikka on oikealla puolella kohdussa. 

Käytän vauvan liikkeistä samaa kuvailua kuin edellisessä raskaudessa: kuin joku tökkäisisi hellästi sormella mahan sisältä. Sormen tökkäisyt ovat varmaankin vauvan potkuja. Välillä tuntuu mahan sisäisiä muljahteluja, jotain yleistä liikehdintää. Edellisessä raskaudessakin tunsin liikkeet melko aikaisin, raskausviikkojen 17 - 18 paikkeilla. 

Tunnen liikkeitä erityisesti silloin, kun alan syömään tai istun paikallani. Ihan niin kuin edellisessäkin raskaudessa. Liikkeistä päätelleen vauva on iltavirkku niin kuin isoveljänsäkin oli kohdussa ja ihan vastasyntyneenä. 

Vaikka liikkeet eroavat selvästi suoliston toiminnasta, minun on välillä vaikea uskoa, että ne ovat oikeita vauvan liikkeitä. Edellisestä raskaudesta on tuoreimmassa muistissa loppuraskauden voimakkaat potkut ja venyttelyt. Pystyin jopa tuntemaan ja näkemään vauvan varpaat mahani läpi. Loppuraskauteen verrattuna nykyiset liikkeet tuntuvat niin hennon epätodellisilta. 

Välillä mietin, kuvittelenko vain liikkeet. Muistan, että esikoisen syntymän jälkeen tunsin jonkin aikaa haamuliikkeitä vatsassani. Ihan kuin joku olisi siellä vielä. On siis ihan mahdollista, että kuvittelen ainakin osan liikkeistä. Onneksi liikkeet voimistuvat viikko viikolta, niin ei tarvitse sitten arvuutella liikkeiden todenperäisyyttä. 

Vauvan liikkeiden lisäksi raskausviikkoihin 15 - 16 on kuulunut nenän tukkoisuutta. Tämä on ärsyttävä vaiva etenkin öisin, kun herään tukkoisuuden takia. Siihen lisäksi vielä 1-2 vessareissua yöllä ja flunssaisen taaperon aamuöiset heräilyt. 

Katkonaisista yöunista huolimatta olen yllättävän pirteä. Huomaan kuitenkin, että kehoni väsyy tavallista herkemmin aktiivisesta taaperoarjesta. Kolotukset ovat tulleet tässä raskaudessa paljon aiemmin kuin edellisessä. Ehkä kehoni ei ole palautunut ihan entiselleen edellisen synnytyksen jälkeen tai sitten jatkuvat sairastelut vaativat veronsa. Jaksoin kuitenkin aloittaa raskausajan lihaskuntokurssin, mistä olen iloinen. 

Mahani on pyöristynyt jo ihan selkeästi. Kun sijaistin yhtä muskaria, tarkkasilmäinen lapsi kysyi suoraan: "Onko sulla vauva mahassa?". Sain halin ja mahan silitykset päälle. Tässä kuva raskausviikolta 16+3. Okei, isänpäiväherkut vaikuttavat asiaan, mutta ihan selvä vauvamaha jo. 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit