Raskausviikko 12: Miten meni NT-ultrassa?



Pääsin kuin pääsinkin NT-ultraan! Viikko ennen ultraa sairastuin keuhkokuumeeseen ja ilmeisesti myös flunssaan. Jännitin, ehdinkö ollenkaan parantua ennen ultraa. Onneksi antibiootit auttoivat niin hyvin, että pääsin ultraan.

Valitettavasti minun täytyi mennä ultraan yksin. Yhden aikuisen tukihenkilön olisi saanut ottaa mukaan. Se olisi ollut puolisoni Sakari, mutta hän sairastui Pikku Joen kanssa flunssaan. Pääasia kuitenkin, että minä pääsin.

Minua jännitti ultra paljon. Aiemmin olin suhtautunut raskauteen luottavaisesti, mutta keuhkokuume horjutti luottamustani.  Lääkäri kuitenkin vakuutteli, että vauva on todennäköisesti onnellisen tietämätön keuhkokuumeesta. Se ei mene verenkiertoon.

NT-ultrassa minua oli vastassa ystävällinen kätilö. Kerroin peloistani ja hän oli sitä mieltä, että ihmiset olisivat jo kuolleet sukupuuttoon, jos sikiöt vaurioituisivat joka sairaudesta. Hän kertoi, että jos alkuraskaudessa on tapahtunut sikiölle jotain vahinkoa, se voi vielä myöhemmin korjaantua. 

Pelkoni osoittautuivat turhiksi. Vauva näkyi heti vatsan päältä ja sydän sykki. En muista ihan kaikkea, mitä vauvasta näkyi. Ainakin pää, vartalo sekä kaikki raajat. Pään sisältä erottuivat molemmat aivopuoliskot. Loppuja en muista. Omakantaan on kirjattu jotain kallon perhoskuvioinnista, neutraaliputkesta, vatsanpeitteestä, sydämen kammioista, rakosta ja ventrikkelistä.

Vauva näytti voivan hyvin. Hän heilutteli raajojaan iloisesti ja pomppi vähän. Kätilön mukaan sikiö liikkui vilkkaasti, muttei mielestäni yhtä vilkkaasit kuin Pikku Joe aikoinaan.

Vauvalta otettiin pääperämitta (CRL), jonka perusteella arvioitiin laskettu aika tarkemmin. Vauvan mitat täsmäsivät raskausviikkoon 12+0. Laskettu aika pysyy edelleen samana, 27.4.2023. 

Osallistuin yhdistelmäseulontaan eli kromosomipoikkeavuuksien seulontaan. Se koostui verinäytteestä, jonka annnoin viikko sitten sekä sikiön niskaturvotuksen mittaamisesta ultraäänitutkimuksessa. Lisäksi riskiarvioinnissa huomioidaan äidin tupakoiminen, paino ja ikä.

Vauva viihtyi parhaiten pötköttelemällä kohdun vasemmassa alanurkassa. Se on selvästi hänen lempipaikkansa. Harmi vaan, että se oli huono paikka niskaturvotuksen mittaamiseen. Vauvalla ei ollut mitään kiirettä liikkua ja hän otti pienet tirsatkin välissä. Lopulta kätilö sai ultra-anturilla härnättyä vauvan liikkeelle hetkeksi. Niskamitat saatiin yhdellä otolla. Ne olivat hyvin tavanomaiset. Turvotusta ei löytynyt, mikä on hyvä juttu.

Lopuksi kätilö teki riskilaskelmat kromosomipoikkeavuuksille. Tulokset olivat normaalit. Vauvan riski Downin oireyhtymälle on pieni, 1: 59 000. Tuo pieni riskikin johtuu lähinnä iästäni, 29 vuotta. Riski Downin oireyhtymälle kasvaa odottajan iän kasvaessa. Muille harvinaisemmille kromosomipoikkeavuuksille ei löytynyt kohonnutta riskiä.  

Onpas onnellinen ja helpottunut olo, että kaikki on hyvin! Jotain valoa pimeän syksyn ja sairastelukierteen keskelle. ❤


 

Kommentit

  1. Kylläpä on iloisia uutisia teillä❤️isoveli tutkii uuden tulokkaan kuvia kiinnostuneesti ja suukottaa antaumuksella pupukaveria❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ❤️ Kyllä hän hetken jaksoi katsoa, heitti sitten kuvat pois ja nappasi pupun. Se on tärkeä. ❤️

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit