Perheloma Uudessakaupungissa

"Terve!" Näin Pikku Joe aloittaisi tämän blogipostauksen, sillä hän oppi tervehtimään Uudessakaupungissa. Meidän perhe oli viiden yön lomareissulla Pikku Joen mummin, ukin ja kummisedän kanssa. Reissu oli yhdistelmä mökki- ja kaupunkielämää.

kyläraitilla

Villa Wohde

Majoitus

Majoituimme Villa Wohteessa, joka sijaitsee Vohdensaarella. Yli sata vuotta vanha rakennus on kaunis, samoin maalais- ja merimiljöö ympärillä.

Merenranta on sadan metrin päässä villasta ja sinne voi kävellä vaikka suoraan pihasaunasta. Ranta on sopivan matala taaperollekin kahlata ja kauniin kirkas. Mökin vuokraan kuuluu myös soutuvene. Oli jännittävä kokemus soutaa lähistöllä sijaitsevaan pienkanavaan, joka yhdistää meren ja järven.

 

Majoitus ei ole pikkulapsille turvallisin vaihtoehto. Rakennus on kaksikerroksinen, joten Pikku Joe oli koko ajan juoksemassa portaisiin. Häntä ei voinut jättää hetkeksikään vartioimatta. Onneksi silmäpareja oli useampi.

Oli portaissa puolensakin: Pikku Joe oppi konttaamaan portaat ylös ja palaamaan peppu edellä alas. Lopulta portaat koituivat vaarallisimmaksi minulle, kun melkein liukastuin ja nyrjäytin samalla nilkkani. Mitäpä se mökkireissu olisi ilman pieniä onnettomuuksia? Vuosi sitten mökkireissulla Pikku Joe oli taas mahataudissa...

Puuhaa lapsen kanssa

Löysin Mutkatonta -blogista  hyviä suositukia lapsiperheille Uudessakaupungissa. Nappasimme blogista kohteiksi Leijonapuiston, Taidetalo Pilvilinnan sekä ravintola Kirstan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin juonut munkkikahvit Pakkahuoneella ja vieraillut Myllymäen puistossa. 

Leijonapuistoa koristavat nimensä mukaisesti leijonapatsaat. Siellä on hyvin leikkipaikkoja niin pienemmille kuin isommillekin lapsille (tai lapsenmielisille). Isojen puolella on niin hurja kiipeilyrata, että pääsin sen kokonaan läpi vasta toisella yrittämällä. Seuraavana päivänä käteni olivat kipeät, kun olin kiipeillyt apinana oman painoni varassa.  Leikkipuistosta löytyy hieno merirosvolaiva, joiden ikkunoista Pikku Joe halusi kurkistaa ja sanoa: "Kukkuu!"'

Leijonapuistossa

 

Ravintola Kirsta sijaitsee lahden vieressä punaisilla rantamakasiineilla. Valitsimme sen kohteeksi, koska Mutkatonta -blogissa vinkattiin, että siellä on hiekkalaatikko terassilla. Hiekkalaatikko oli sen verran sateesta märkä, että hiekkaleikit jäi leikkimättä. Onneksi Pikku Joeta viihdyttää melkein kaikki asiat, kuten ankkuripatsas, joka oli terassin vieressä. 

 

Kirstasta löytyy lapsille oma ruokalista, mikä oli toinen syy ravintolan valitsemiseen. Pikku Joe söi lasten listalta Fish and chips -annoksen, minä taas vegaanin lankkupihvin aikuisten listalta. 

Ahmin omaa vegaanipihviäni, koska ajattelin Pikku Joen ruokailun kestävän tavallisen mukaan alle viisi minuuttia. Ostin varalle naksuja ja keksejäkin pitkittämään ruokailuhetkeä, mutta turhaan. Pikku Joe hämmästeli pitkään annostaan, mutta alkoikin syömään kiinostuneena. Lopulta hän oli viimeinen ruokapöydässä, joka söi. Ja arvatkaa mitä? Hän söi koko ison annoksen oikein nautiskellen. Jätti vain salaatinlehdet ja kalan panerointipinnat syömättä. 

Kirstassa syömisen jälkeen ostimme vielä Hesburgerista pehmistä. Pikku Joekin halusi syödä sitä. En ymmärrä, miten hän jaksoi. Pikku kulinaristi. 

Lasten ruokalistalta Fish and chips

Jälkiruokajätskeillä

 

Taidetalo Pilvilinna sijaitsee lähellä Villa Wohdetta, joten siellä oli pakko käydä! Talo näyttää jo tienviereltä niin houkuttelevalta. Aikuisille pääsymaksu on viisi euroa, mutta Pikku Joe pääsi alle kaksivuotiaana ilmaiseksi.

Pilvilinnan pihassa on satumaisia polkuja täynnä värikkäitä, naivistisia taideteoksia. Eläinpatsaat ilahduttivat Pikku Joeta, ja aikuisillekin riitti huumoria patsaiden nimissä. Polkujen varrella kasvaa kauniita ruusuistutuksia. Pilvilinnassa on kahvilakin, mutta se jäi testaamatta.

Pilvilinna on sisältäkin taideteos ja taitelijaperhe Nokkalan koti. Aloin haaveilla, että olisinpa itse taiteilija ja voisin asua noin värikkäässä ja hienossa kodissa merenrannalla. 

Pilvilinna

 

Satupolku

Paluu kotiin

Reissu oli ihana, mutta ihanaa myös oli palata kotiin lepäämään. Taaperon perässä juokseminen mereen ja portaisiin käy voimille. Varsinkin, kun hän päätti herätä mökillä aina tavallista aikaisemmin siitä innostuneena, että äiti ja isi nukkuivatkin samassa huoneessa. Ennen aamukuutta kuului iloisen taaperon kutsu: "Terve! Äiti täiti!"

Kotiin palatessa onnistuin saamaan itselleni keuhkuputkitulehduksen, ja Sakari taas loukkaamaan jalkansa. Mutta hei, onneksi ei tarvinnut mennä sairaalaan tällä kertaa! Paranemaanpäin molemmat. 

"Moi moi, mennään, lähetään, karkaa", niin kuin taaperomme kirjoituksen lopettaisi.