Meidän yksivuotias - taidot ja lempijutut

Meidän arki on muuttunut paljon sitten joulukuun. Minä käyn töissä ja Pikku Joen isä on vuorostaan kotona. Töihin paluu sujui odotettua paremmin. Pikku Joe pärjää hyvin isän kanssa kaksin kotona, eikä yleensä kaipaile minua kesken päivää. Välillä hän käy ovella osoittamassa "töitä". Kun palaan kotiin, saan riemastuneen vastaanoton.

Silloin kun minä olen kotona, Pikku Joe on enemmän minun perääni, haluaa syliin ja kiukutelee enemmän kuin silloin, jos olen poissa.  Ehkä hän sillä tavoin purkaa ikävää. Kiukuttelu voi johtua toki myös yksivuotisneuvolasta saaduista rokotteista. Seitsemäs hammaskin puhkesi, niin onhan tässä ollut monta vaivaa ja muutosta yhdelle pienelle ihmiselle.

Meidän vauvasta on kasvanut vauhdikas taapero. Hän on nyt yksi vuotta ja kolmisen viikkoa vanha. Joka päivä tulee uusia taitoja, uusia leikkejä ja uusia sanoja. Yritän tallentaa edes osan niistä tähän postaukseen. Aina ei pysy muisti mukana. 


Pikku Joen uusimmat taidot:

Pikku Joe kävelee sujuvasti. Yhdentoista kuukauden iässä hän otti ensimmäiset askeleensa kurkulla houkuteltuna. Lähempänä yhden vuoden ikään hän alkoi kävellä 1-2 metrin pätkiä. Yhden vuoden ja viikon ikäisenä hän alkoi kävellä sujuvasti. Nyt kävellään joka paikkaan ja nopeasti.

Pikku Joe kaatuu pepulleen ja  nousee pystyyn ilman tukea. Harvoin sattuu mitään, mutta välillä tulee kuhmuja ja mustelmia, kun hän kopauttaa päänsä johonkin.

Pikku Joe osaa näyttää kieltä. Kun Pikku Joelle näyttää kieltä, hän näyttää takaisin. Hän osaa matkia myös haukotusta. Hänen kanssaan on hauskaa ilmeillä.

Pikku Joe pärisyttää autoilla leikkiessään. Tämän taidon hän oppi jouluna mummilassa. Ihastelen, kuinka helposti, äänekkäästi ja pitkään hän perisyttelee. Näin hyvään äänenkäyttöön eivät monet aikuiset pysty.

Pikku Joe laulaa "Ihahaa hepo hirnahtaa" -laulua omalla tyylillään. Hänen mielestään "i-ha-haa" kuuluu laulaa "e-he-hee". Hän rakastaa tätä laulua.

Pikku Joe osaa monta sanaa ja ymmärtää paljon puhetta. Melkein mistä vaan sanasta hän toistaa perässä vähintäänkin ensimmäisen tavun. Välillä hän sanoo jopa kolmitavuisia sanoja, kuten "Novalan" (hänen rakastamansa perusvoide) tai "päärynä". Tässä esimerkkejä vakiintuneemmasta sanastosa:

  • Tavote = vetoketju tai Harry Potter -kirja tilanteesta riippuen

  • *näyttää kieltä ja ynisee*  = mehiläinen / mitä mehiläinen sanoo

  • Mau= kissa tai mitä kissa sanoo

  • Hauva = koira

  • Kur kur (lausuttuna suu täysin kiinni) = sammakko, kurkku, kuskus tai korva tilanteesa riippuen

  • Kee tai Tik Tak = kello

  • Naaaaaa (Klonkkua muistuttavalla äänellä) = Novalan tai nassu

  • *napsii itseään kuin saksilla* = rapu

  • Tökkä = tietokone tai "Äkkää ja tökkää" -kirja

  • Hei = iloinen tervehdys tai jokin asia heiluu

  • Kiia = kirja

  • Maa = maito tai magneetti

  • Namme, nam nam nam = Äidinmaito

  • Nam, mmm = hyvää

  • PPPPPPP (niin että sylki lentää) = pöllö, pyörä tai joku muu p-kirjaimella alkava sana 

  • Usein toistuvia sanoja: kenkä, nenä, näin ja noin

 


Pikku Joen Top 10 jutut

  1. Käveleminen ja esineiden kantaminen. Hän osaa pyynnöstä viedä esineen johonkin tiettyyn paikkaan esimerkiksi viedä pupun auton päälle.

  2. "Ke"-äänteellä alkavat jutut: Kellot, kengät ja keinut. Kellot on jo vanha juttu. Kengät on uusin ihastus. Keinussa jaksaisi keinua vaikka kuinka pitkään.

  3. Kotiruoka. Melkein kaikki maistuu, paitsi salaatinlehdet ja soseet.

  4.  Jahtaamisleikki. Pikku Joe konttaa tai kävelee karkuun. Äiti tai isi tulee perässä ja nappaa syliin.

  5. Lukeminen. Etenkin Äkkää ja tökkää -kirja on suosikki.

  6. Roska-auto-duplosetti. Pikku Joe osaa hienosti avata leikkiroskiksen ja laittaa sinne roskapussin sisään. Roskista on kiva heilutella. Roskakuski on hänen lempiduplohahmo.Välillä käy sääliksi roskakuskin kohtalo. Tähän mennessä se on joutunut mm. leikkiroskikseen, pottaan ja vessan lattialle.

  7. Kyylääminen ikkunasta. Tänä lumisena talvena on saanut ihastella mm. lumiauraa ja kauhakuormaajaa.

  8. Pulkkamäki. Mäenlasku on kivaa niin äidin sylissä kuin ihan itsekseenkin.

  9. Tyynyjen halailu. Haliin käy myös pehmolelut, äiti tai isi.

  10. Lintujen bongailu. Kun kysyn, onko ulkona lintuja, Pikku Joe osaa vastata: "Ei." Hän usein osoittaa ikkunaa ja sanoo: "Ei". Hän tarkoittaa, ettei lintuja näy. Onneksi niitä välillä kuitenkin näkyy ja siitäkös riemu repeää. 


     

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit