Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa

On kulunut kuukausi poikamme syntymästä. En voi käsittää, kuinka nopeasti aika menee! Tuntuu, että olisin ollut synnyttämässä ehkä viikko sitten. Koitan tiivistää tähän postaukseen kuulumisia ensimmäisen kuukauden ajalta vauvan kanssa. Se on vaikeaa, sillä hän kehittyy niin hurjaa vauhtia, että melkein jokaisesta päivästä saisi oman blogipostauksen. Valitettavasti siihen ei riitä aika. Tämäkin teksti on kirjoitettu noin 15 min. pätkissä useampana päivänä,  aina kun jostain vapaa-aikaa irtoaa. Jaahas, nyt hän heräsikin. Ei muuta kuin imettämään.

Noniin, jatketaan! Vauva tai poika on ehkä vähän tylsä kutsumanimi, eikä sikiöajan työnimi "Rapu" tunnu enää luontevalta vauvalle. Käytän siis blogissa vauvasta hänen uutta lempinimeään: Pikku Joe. Nimi tulee siitä, että Pikku Joen syntymäpäivänä Yhdysvaltain presidentti Joe Biden astui virkaan. Pojan isovanhemmat sitten keksivät, että hän on Pikku Joe. Sillä nimellä mennään ristiäisiin asti. 


Ihana ja rankka kuukausi

Ensimmäinen kuukausi Pikku Joen kanssa on ollut yksi elämäni ihanimmista ja rankimmista kuukausista. On ollut ihanaa seurata, kuinka uneliaasta vastasyntyneestä on kehittynyt pyörein silmin maailmaa tuijotteleva, hassusti ääntelevä ja ilmeikäs vauva. Hän on melko tyytyväinen, kunhan perustarpeet ovat kunnossa eikä vatsassa kierrä. Joka päivä hän saa minut hymyilemään ja nauramaan. Sydän meinaa pakahtua, kun häntä katselee. 

Olen nauttinut monista ensihetkistä vauvan kanssa. Kaikki on uutta ja ihmeellistä: ensi-imetys, ensimmäistä kertaa kotona, ensimmäinen kylvetys,  ensimmäinen kantoreppuilu jne. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Odotetuin ensimmäinen hetki oli vaunulenkki vauvan kanssa. On hienoa pystyä taas kävellä ja saada rauhallisia hetkiä ulkona raittiissa ilmassa. Vauvakin nauttii siitä päätellen, että nukahtaa heti, kun pääsee pihalle.  Harmi, että useana päivänä on ollut niin kovia pakkasia, ettei ihan joka päivä päästä lenkille. 


Rankempi puoli on jatkuva väsymys. Varsinkin pari ensimmäistä viikkoa oli vaikeaa. Olin väsynyt, kipeä ja ylikierroksilla synnytyksen jäljiltä. Kaipasin itse hoivaa ja lepoa, mutta täytyikin opetella huolehtimaan jostakusta toisesta. Usein Pikku Joe meni yöunille vasta 3-4 aikaan yöllä ja itki mahakipujaan. Kyllä siinä pääsi itku välillä itseltänikin, kun sai nukutuksi vain pari tuntia yössä. 

Nykyään Pikku Joe nukkuu jo paremmin, vaikka mahkivuista kärsii edelleen. Hän menee jo klo 23 aikoihin nukkumaan ja nukkuu jopa 3-5 tunnin pätkiä imetysten välillä. Saan itse nukutuksi n. 5-7 tuntia yössä, mikä tuntuu luksukselta aiempaan verrattuna.

Onneksi ei ole tarvinnut selvitä yksin. Puolisoni oli isyyslomalla ensimmäiset kolme viikkoa. Silloin hän huolehti Pikku Joen lisäksi minustakin, kun oli vaikea liikkua tai tarvitsin ruokaa imetysmaratooneihin. Hän tsemppaa minua, kun väsymys ja hormonit meinaa pistää mielen matalaksi. Olen siitä syvästi kiitollinen.

Nyt puolisoni on taas töissä, mutta tekee niitä onneksi etänä ja voi tarvittaessa auttaa, jos on jokin katastrofi päällä.  Jaamme vanhemmuuden tasapuolisesti. Yöllä ja puolison töiden ajan hoidan Joeta. Puolisoni ottaa taas enemmän hoitovastuuta, kun ei ole töissä. Sairaalassa ja neuvollassa kehuttiin, kuinka hyvä tiimi olemme vanhempina, ja olen täysin samaa mieltä. 

Hurjaa kasvua

Pikku Joe imee maitoa ahnaasti ja on kasvanutkin sen mukaisesti. Hän ylitti oman syntymäpainonsa jo ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Syntymästä asti Joe on kasvanut yli sentin viikossa ja lisännyt painoa kolmanneksen syntymäpainostaan. Mieti, jos itsekin kasvaisi samaa tahtia! Tässä hänen mitat 3 viikon iässä, suluissa syntymämitat:

Pituus: 56.8 cm (52cm)
Paino: 4410 g (3335g)
Päänympärys: 39.2 cm (35.5 cm)

Nämä mitat ovat melkein viikon vanhat, joten pituuteen voisi lisätä ainakin sentin lisää ja painokin saattaa olla jo lähemmäs viisi kiloa. Aiemmin Pikku Joe hukkui omiin vaatteisiinsa, mutta nyt hän on selvästi saanut vauvan pyöreyttä.  Hän näyttää omaan silmääni jo isolta vauvalta. 

Enää Pikku Joeta ei luokitella "vastasyntyneeksi". Kohta hän on Iso Joe: oppii puhumaan ja kävelemään, menee päiväkotiin, kouluun, ei enää halua syliin ja muuttaa pois kotoa. Nautitaan nyt täysillä näistä hetkistä, kun hän on vielä pieni vauva. ♥

 


Kommentit

Suositut tekstit